Ensimäinen kirjastokortti

Juoksin koko matkan kotiin
aarre nyrkissä, suu naurussa.

"Mikset mitään lainannut
uudella kortillasi?" kysyi äiti,
sitäkin taisi naurattaa.

Minä juoksin takaisin,
suoraan pekkatöpöhäntähyllylle,
enkä enää koskaan lähtenyt tyhjin käsin.


Runotorstain 271. haaste: kirjasto

tabula plenus

• Tervetuloa tutustumaan uuteen yksityiskoulumme, hyvä herrasväki.  Minä olen rehtori Frans Peter von Knorring ja kerron mielelläni koulustamme.  Olen varma että lapsenne tulee viihtymään täällä.

• Täällä on kyllä hienoa, tammiparketit lattialla ja kangastapetit seinällä. Mutta miksei luokassa ole ollenkaan taulua eikä pulpetteja, vain laiskanlinnoja?

• Olemme kokonaan hylänneet vanhentuneet pedagogiikan virtaukset, opetussuunnitelmamme perustuu Itä-Böhmiläiseen ”Tabula Plenus” –ajatteluun.

• Ai niin, se ajatus tyhjästä taulusta. Mutta eikö se ollut tabula rasa?

• Ei kun juuri päinvastoin. Tabula plenus tarkoittaa täyttä taulua. Kun lapsi tulee kouluumme, on hänen mielensä taulu täyttynyt kaikesta turhasta, joka koulussa sitten poisopitaan. Käytännössä se toimii niin, että koulussa lojutaan sohvilla, katsotaan VHS-videolta Paavo Pesusientä ja  syödään mässyjä. Ei kuitenkaan merkkareita, tukehtumisriskiä emme voi ottaa.

• Kuulostaa kyllä aika oudolta. Mitä tuollaisesta opetuksesta muka seuraa?

• Kuulostaahan se oudolta jos oma mieli on kovin rajoittunut, mutta opetus toimii tutkitusti. Yhdeksän vuoden kuluttua kaikki turhanpäiväinen mukaoppi on tyystin karissut oppilaiden mielestä ja he ovat valmiita astumaan puhtain, avoimin sydämin eteenpäin kohti elämän suuren koulun jatkoluokkia.

• Hyvä on, emme me halua niin rajoittuneita olla että epäisimme lapseltamme tuollaisen mahdollisuuden. Jaakko tulee sitten huomenna.

• Hienoa, tässä tilisiirrot lukukausimaksua varten.   On ilo tavata valveutuneita vanhempia, jotka ovat valmiita satsaamaan lastensa koulutukseen.

Mieleltään rajoittunut matikanopettaja on ymmärtänyt tabula plenus -ajattelun näin.

Pakinaperjantai #322: Täysi taulu

 

Aitiopaikka

”Mitä maailmassa sinä siellä toimitat?” kysyin kun sain katiskan punnerretuksi veneeseen. Nimittäin Mauri Matikalta, joka iloisesti heilutteli eviään katiskan peräkamarissa, kas kun katiskani on hieno kaksikamarinen malli, niin kuin Venäjän parlamentti.

”Tulin katselemaan maailmaa, tai oikeastaan en maata enkä ilmaa vaan vettä mutta päätin tulla katselemaan sitä oikein aitiopaikalta” vastasi eväkäs ystäväni. ”Tämä on aivan upea, oikea VIP-aitio. Kun on nälkä, niin tarvitsee vain avata suunsa ja oitis joku noista pikkuahvenista ui suoraan suuhun. Ja kahden katiskaan eksyneen täplärapu-uroksen gladiaattoritaistelu on hienoa viihdettä, siis jos pitää väkivaltaviihteestä. Morituri te salutant ja silleen."

”Eikö mieleesi pälkähtänyt että pyydykset ovat vaarallisia, niihin eksyneet kalat saattavat päätyä ruokapöydän koristeeksi?”

”Höh”, tokaisi Mauri. ”Kyllähän minä sinun katiskasi tunnen etkä sinä nyt oppilastasi syö. Mutta voisitko nyt päästää minut takasin veteen, muistanet biologiasta ettei meiltä eväkkäiltä oikein luonnistu ilmassa hengittäminen.”

Tottelin tietysti ja viskasin Maurin vetiseen elementtiinsä, huusin vielä perään: ”Tule elokuun puolivälissä laiturin päähän niin aloitetaan syksyn matikantunnit.” Mauri vain huiskautti pyrstöevällään myöntymisen merkiksi kun se lähti nauttimaan viimeisistä kesälomaviikoistaan.

Minä taas määräaikoja kiltisti noudattavana ravustajana päästin toisiltaan saksia innolla irti kiskovat rapuherrat takaisin veteen ja laskin katiskan uudelleen. Soudin rantaan veneen pohjalla ne parisen kiloa pikkuahvenia, joita Mauri ei ollut pistellyt ahnaaseen kitaansa. Odotettavissa olisi ahvenpotti, sellainen oikein herkullinen. Ahventa, suolaa ja riisiä, kruununa lampaankylkeä. Nam.

Pakinaperjantai #294: Aitiopaikka

Lemmenluritusten laulukirja

-Päivää. Haluan ostaa laulukirjan nuotein. Sellaisen joka sisältää lemmenlurituksia, kosintaan sopivia.

-Meiltähän niitä löytyy joka lähtöön, onhan tämä kylän paras kirjakauppa. Tässä olisi Beatles-lyriikkaa sisältävä laulukirja, sopisiko tämä?

-”Ai kiv hör ool mai lav. Täts ool ai tuu." Ei tuo kyllä sovi ollenkaan, en edes osaa englantia. Haluan suomenkielisiä lurituksia joiden avulla voin kosia valitsemaani kumppania täsmällisesti ja yksiselitteisesti.

-Ahaa. No tähän opukseen on koottu kaikki Juicen kauneimmat rakkauslaulut, tämä jos mikä sopii suomalaisen miehen tunteiden tulkiksi.

-”Nyt se irtoaa, vene, laiturista." Eihän tuossa ole mitään järkeä, en minä ole merille lähdössä vaan kosimaan. Eikä minulla edes ole venettä, ja jos olisi niin pitäisin sen visusti kiinni laiturissa. Ettekö nyt ymmärrä, tahdon kirjan joka sisältää lemmenlurituksia, ja nimenomaan kosintaan sopivia?

-Olisikohan parempi että esittäisitte kosinnan puhuen, kun laulut tuppaavat aina olemaan jossain määrin symbolisia?

-Tein sen jo, tai itse asiassa lähetin armaalleni täysin asiakirjastandardin mukaisen kosimakirjeen, vastaanottajan tiedot alkoivat sarkaimesta cee-nolla riviltä 8 ja omat elikkä lähettäjän…

-Aivan, aivan, ymmärrän. Ja kosinta ei siis tuottanut tulosta?

-Niin, se oli kummallista. Hän valitti, ettei minusta löydy yhtään herkkyyttä. Sanoi vielä että jos kosisin vaikka laulaen, niin hän voisi ehkä harkita suostumista. Mutta eihän tästä nyt tule yhtään mitään jos ette myy minulle kosimaluritusta sisältävää nuottipainosta.

-No katsokaahan tätä, tähän on koottu kauneimmat suomalaiset rakkauslauluklassikot, Wagerin romanssi on ainakin riittävän yksiselitteinen.

-”Minä maiset murheeni unohdan, sinisilmiis kun katsoa saan.” Ei, tämä ei käy millään, hänellä on nimittäin ruskeat silmät. Jollette tämän parempaan pysty niin minä vaihdan kauppaa.

-Niin voi tosiaan olla paras. Mutta kertokaa vielä, ettekö olekin insinööri?

-Mistä kummasta te sen tiesitte?

Pakinaperjantai #239

Varablogissa

Olen kiukkuinen kuin kukko, kun vanha tuttu vuodatus ei anna lisätä bloggauksia. Mutta ei auta itku markkinoilla, toimivaa palvelua on lupailtu vasta viikolle 30 joten nyt täytyy ottaa varablogi käyttöön.